Uudessa Pirkka-lehdessä oli makoisan jäätelötortun ohje. Tein tämän testimielessä minipirkon synttäreitä silmällä pitäen, ja kyllä, tänä vuonna täyskäri korvataan jätskikakulla. Tosi helppo ja maistuva herkku.
Jauha paketti kaurakeksejä (minä käytin ruisdigestivejä) ja lisää 75g rasvaa. Painele keksiseos irtopohjaiseen kakkuvuokaan, johon on laitettu leivinpaperi pohjalle.
Keitä 300g viipaloitua raparperia ja 3/4 dl sokeria tilkassa vettä noin viisi minuuttia. Siivilöi raparpereista mehu talteen ja jäähdytä.
Hienonna 200g pakastemansikoita, lisää 2 rkl tomusokeria ( minä käytin makeutusjauhetta) ja raparperisose. Sekoita kylmä jäätelö joukkoon. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Peitä foliolla ja pakasta ainakin kolme tuntia.
Marinoi tuoreet mansikat raparperimehussa. Ota kakku pakastimesta noin vartti ennen tarjoilua ja koristele mansikoilla ja mintunlehdillä.
kuva Pirkka-lehti