Meidän kesäloma on sisältänyt niin paljon ohjelmaa, ettei loikoiltua tullut kuin nämä viimeiset päivät.
Risteilyn ja mummin synttäreiden jälkeen jätimme jälkikasvun ja koiran mummolaan ja otimme miehen kanssa vähän kahdenkeskistä aikaa.
Toisin sanoen asettelimme persposket moottoripyörien päälle ja lähdimme Suomiturneelle.
Hollolasta suoraan ylös, maan halki ja länsirannikkoa alas.
Ihan kaikkea ei reissusta saatu irti minun sairastumiseni takia, mutta tyytyväisinä silti kotiin palattiin.
Ensimmäinen yöpyminen oli Jyväskylässä serkullani.
Saunoimme ehkä maailman tunnelmallisimmassa saunassa.
Jyväskylästä menimme monen mutkan kautta Tampereelle.
Yövyimme Sokos Hotel Villassa, jonka huoneesta pidin ihan hirvesti!
Ja pitihän meidän Kantriinassakin poiketa :)
Tampereelta jatkoimme taas mutkien kautta länsirannikolle.
Tarkoituksena oli yöpyä Yyterissä leirintäaluella, mutta kaikki mökit olivat varattuja.
Koska minä en halunnut yöpyä Porissa betonibunkkerissa (joo, mulla on entisestä elämästä vähän asennevammaa Poria kohtaan), jatkoimme matkaa Raumalle Poroholman leirintäalueelle.
Ja onneksi jatkettiin, tuo paikka oli ihan täydellinen!
Ensi kesäksi on jo suunniteltu uusi reissu kaveriporukalla ja minä yritän saada onnistumaan reissua elokuun lopun Venetsialaisiin :)
Postaus oli pitkä, ihan niin kuin kesäkin :)
Ensi postauksessa tehdään taas tarjottimia.
Mukavaa viikonloppua kaikille, jotka tänne asti jaksoivat lukea :)